|
Susissa tullaan laatimaan yhteiset pelisäännöt ja toimintaohjeet tiedon välitykseen. Kiinnittämällä huomiota tiedon sisältöön, ulkoasuun ja välitystapaan saavutetaan laadukas tiedottaminen sekä sisäisesti että ulkoisesti.
Tekstimuotoisen viestinnän lisäksi Sudet järjestää turnauksia ja tapahtumia kaiken ikäisille lajin harrastajille, jonka avulla seura saa tunnettavuutta ja näkyvyyttä.
Myös yhteistyö etenkin lähiseurojen kanssa koetaan tehokkaaksi seuran viestintäkeinoksi.
Ulkoinen tiedottaminen
Seuran ulkoisen tiedottamisen tarkoituksena on tehdä seura tunnetuksi ja informoida seuran ja joukkueiden tuloksista, saavutuksista ja tapahtumista. Uusien harrastajien ja yhteistyökumppaneiden löytäminen edellyttää seuran näkyvyyttä.
Internetsivut
Seuran internetsivujen (www.sudet.fi) avulla informoidaan sekä seuran joukkueita taustoineen että seuran ulkopuolisia tiedon hakijoita. Sivujen tietosisältö pyritään pitämään sekä seuran että joukkueiden osalta ajantasalla. Sivusto on rakennettu yhtenäiseksi ulkoasultaan, jolloin tiedon löytäminen on nopeampaa. Seuralla ja kullakin joukkueella on nimetty vastuuhenkilöt omien sivujensa päivittämiseen.
Paikallislehdet
Kouvolan Sanomat on alueemme valtalehtiä, joiden avulla viestitään seuran ja joukkueiden tapahtumista, tuloksista ja saavutuksista. Ottelut (harjoitus- ja piirisarja) sekä turnaukset ilmoitetaan urheilu sivujen tänään palstalla urheilu@kouvolansanomat.fi. Uusi Junioritiistai tulee jatkossa takaamaan palstatilaa lasten ja nuorten liikuntaharrastuksille.
Muut lehdet
Muissa lehdissä ilmoitetaan ja pyritään näkyvyyteen tarpeen mukaan, esim. PK-lehdessä sekä Vartti lehdessä.
Kausijulkaisu
Seurassa julkaistaan perinteisesti kausijulkaisu. Sisältöön ja ulkoasuun kiinnitetään jatkossa entistä enemmän huomiota.
Seuraesite
Seurassa tullaan laatimaan seuraesitteen, jonka tarkoituksena on antaa tietoa seuraan liittyvien jäsenten kaipaamasta perustiedosta eri osa-alueilla, kuten valmennus, koulutus ja fair play -toiminta. Seuraesitettä ylläpidetään vuosittain.
Sisäinen tiedottaminen
Seuran jäsenet ovat toiminnan elinehto, jonka vuoksi seuran sisäinen tiedottaminen on tärkeätä ja siihen on kiinnitettävä jatkuvasti huomiota. Kaikilla seuran jäsenillä on oltava mahdollisuus seurata mitä seurassa tapahtuu. Tiedottamisessa pyritään ajankohtaisuuteen ja avoimuuteen.
Sähköposti
Sähköpostitse tavoitetaan tehokkaimmin ja kattavammin kaikki seuran jäsenet. Sähköpostien avulla tapahtuva viestintä edellyttää sähköpostiosoitteiden ja jakelulistojen jatkuvaa ylläpitoa sekä seura- että joukkuetasolla. Sähköpostiviestinnässä kiinnitetään myös huomiota tiedon selkeään ulosantiin, jotta jäsenet huomioivat oleelliset asiat ’sähköisestä tietotulvasta’.
Joukkue-info
Vähintään kaksi kertaa vuodessa järjestetään joukkueinfo kaikille seuran toimihenkilöille. Tavoitteena on ajankohtaisen tiedon jakaminen ja kentältä tulevien palautteiden kuunteleminen. Vuorojen jakotilaisuus.
Valmentajakerho
Valmennuspäällikkö pitää kaikille seuran valmentajille ja valmennuksesta kiinnostuneille valmentajakerhoa. Tavoitteena on seuran valmennuslinjan sisäänajo ja seuran pitkäaikainen kehittäminen.
Joukkueiden vanhempainillat
Joukkueenjohtajat pitävät oman joukkueensa kesken vanhempainiltoja, joissa käydään läpi joukkueen omat asiat, toimintasuunnitelmat sekä seuran tärkeimmät kuulumiset. Joukkueiden vanhempainiltoihin pyrkii osallistumaan joku seuran hallituksen jäsenistä. |