Sudet
Jalkapalloa ja salibandya
Kymmenen hiljaisen vuoden jälkeen keväällä 2001 Susien toiminta elvytettiin uudelleen. Päätettiin käynnistää yhteistyöhanke, jonka takana olivat FC Kouvola ja Kymen Salibandy. Sudet ry:stä tehtiin vahva seura, johon perustettiin jaostot jalkapallolle ja salibandylle. Yhdistymisen myötä Susien jäsenmäärä kasvaa noin kolmeensataan. Susien puheenjohtajana toimii Vesa Vainio.
FC Kouvola oli jalkapallon erikoisseura, joka on perustettu v. 1991. Vuonna 2001 seurassa oli joukkueita 12. Seuran jäsenmäärä oli tuolloin noin 150. Seura panosti vahvasti sekä juniori- että naisjalkapalloiluun. Seurasta löytyi myös ikämiesjoukkue.
Seuralla ei ollut palkattuja työntekijöitä, joten sen organisaatio oli varsin kevyt. Seuran menestys ja toiminta lähti vahvasta vapaaehtoistyöstä. Seuralla oli myös tukijoita, jotka mahdollistavat jalkapalloilun kehittymistä Kouvolassa ja Pohjois- Kymenlaaksossa.
Kaikki joukkueet osallistuivat kesän 2000 aikana piirisarjoihin sekä muutamaan turnaukseen. Tänä kautena FC Kouvolan joukkueet pelasivat lähes 450 ottelua. Tytöt menestyivät loistavasti voittaen mm. Stadi- ja Hesacupin. Muutama tyttö sai myös maajoukkuekokemusta. Poikien parhaita saavutuksia oli Lahti Soccerin voitto G-9 ja I-7 -ikäisissä sekä Saimaa turnauksen voitto H-8 -ikäisissä.
Kesällä harjoitukset olivat keskittyneet Sarkolan ja Kouvolan keskuskentän nurmille. Myös Lehtomäen kenttää voitiin tarvittaessa käyttää. Talvella harjoiteltiin Kouvolan sisähalleissa sekä Kuusankosken ja Myllykosken maapohjahalleissa. Toiveena oli tuolloin lähivuosina päästä harjoittelemaan oman kaupungin maapohjahalliin.
FCK panosti vahvasti valmennukseen. Kaikissa ikäluokissa valmentajille mahdollistetiin jatkuvaa koulutusta ja valmennuksen kehittäminen onkin tällä hetkellä seuran keskeisimpiä painopistealueita.
Salibandyseura, Kymen Salibandy muuttui myös osaksi Sudet ry:tä.
Sudet - historiaa
Sudet ry. on vuonna 1912 perustettu legendaarinen jää- ja jalkapalloseura. Sudet aloitti toimintansa Viipurissa 13. joulukuuta 1912. Sen silloinen nimi oli Wiipurin Bandy & Jalkapalloseura. WB & JS muutti nimensä Wiipurin Susiksi v. 1924. Vuonna 1940 Wiipurin Sudet muutti Helsinkiin ja vuonna 1950 siitä tuli Sudet ry. Kouvolaan Sudet muuttivat v. 1962.
Vuosisadan ensimmäiset vuosikymmenet olivat jääpallon vahvaa aikaa ja niinpä WB & JS:kin panosti erityisesti jääpalloon. Ensimmäisen suomen mestaruuden se voittikin jo v. 1914. WB & JS voitti peräti kuusi perättäistä suomenmestaruutta. Jääpallossa se voitti kaikenkaikkiaan 14 suomenmestaruutta.
Sudet ry:llä on ollut vahva asema myös jalkapallossa. Mestaruussarjakausia Susilla on kaikenkaikkiaan viisitoista. Ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan Suomen mestaruuden jalkapallossa Sudet voittivat heinäkuun 28. päivänä vuonna 1940.
Sudet tänään
Kymmenen hiljaisen vuoden jälkeen keväällä 2001 Susien toiminta elvytettiin uudelleen. Päätettiin käynnistää yhteistyöhanke, jonka takana ovat Kymen Salibandy ja FC Kouvola. Sudet ry:stä tehtiin vahva seura, johon perustettiin jaostot salibandylle ja jalkapallolle. Yhdistymisen myötä Susien jäsenmäärä kasvaa noin kolmeensataan. Susien puheenjohtajana toimii Vesa Vainio.
Kouvolan Sanomat kirjoitti aiheesta:
Joulukuun 13. päivä vuonna 1912 kutsuttiin vanhassa Viipurissa joukko jää- ja jalkapalloilusta kiinnostuneita ihmisiä Maununkatu 1:ssä sijaitsevaan Elonvoima-kahvilaan tarkoituksenaan perustaa uusi seura. Uusi seura sai tuolloin nimekseen Wiipurin Bandy & Jalkapalloseura ry eli lyhennettynä WB&JS ry. Alkuvaiheessa sudet menestyivät erityisesti jääpallossa. Vuonna 1945 tuli olosuhteiden pakosta Susien kotipaikaksi Helsinki jossa se ajautui vuonna 1961 vaikeuksiin löytää taloudellista tukea toiminnalleen. Vuonna 1962 matka suuntatui sitten Kouvolaan jonne seura sittemmin asettui asumaan. Tänä päivänä Sudet ry tarjoaa toimintaa Kouvolassa jalkapallon ja salibandyn saralla.
KS 14.8.2001