Tiedotteet
Hakemisto
Palaute
Materiaalisalkku
Linkit
Yhteistyökumppanimme
Seuratuotteet
Kuvagalleria
Ilmoitustaulu
 Joukkueen toiminta

Joukkueen perustaminen

Jalkapalloharrastus alkaa helpommin jalkapallokoulussa yleensä 5-6-vuotiaasta alkaen. Ohjaajina jalkapallokoulussa toimivat Susien miesten ja naisten edustusjoukkueen kokeneet pelaajat päävalmentajiensa johdolla. Jalkapallokoulusta siirrytään joko perustettavaan joukkueeseen tai oman ikäluokan joukkueeseen.

Nuoremmissa ikäluokissa valmentajina, joukkueenjohtajina ja huoltajina toimivat pelaajien vanhemmat. Tämä on yleinen käytäntö kaikissa jalkapalloseuroissa. Näin jo pienillä rahallisilla panostuksilla saadaan lapset mukaan toimintaan rasittamatta vanhempien kukkaroa liikaa.

Seura kokoaa aluksi joukkueen ja ohjaa uusia joukkueenjohtajia ja valmentajina toimivia vanhempia huolehtimaan joukkueista itsenäisesti. Alkuvaiheessa tärkeintä on ryhmässä toimimisen oppiminen. Susien muiden joukkueiden valmentajat ovat apunasi tarvittaessa. Joukkueiden toimihenkilöiden toivotaan osallistuvan mahdollisimman nopeasti Kaikki Pelaa – ohjaajakoulutukseen, jota piiri järjestää kahdesti vuodessa.  Lisäksi seura maksaa osallistumismaksun piirin järjestämään D-tason valmentajakoulutukseen sekä joukkueenjohtajakurssille.

Uuden joukkueen vanhemmat kutsutaan perustamiskokoukseen, jonne tulee paikalle myös seuran johtokunnan edustajia. Kokouksessa kerrotaan seuran toiminnasta ja valitaan joukkueelle joukkueenjohtaja, valmentajat, rahastonhoitaja ja muut toimihenkilöt. Seuralta saa toiminnan alkuun varustepaketin ja apua "valmennukseen" ja harjoituspaikkojen valintaan.

Joukkueen perustamiseen liittyvissä asioissa (tilin avaus, jäsenmaksut, lisenssit jne.) auttaa Joukkueenjohtaja opas ja jalkapallojaoston puheenjohtaja ja sihteeri.

Joukkueen pakolliset lomakkeet

Vuosittain seura toimittaa joukkueille seuraavat lomakkeet, jotka joukkueiden ja jaostojen on palautettava määräpäivään mennessä seuran sihteerille tai rahastonhoitajalle.

• Tiliote pankin tilitositteineen ja kuitit laskuista rahastonhoitajalle seuraavan kuun 18. päivään mennessä. Tiliote postitetaan pankista tilin käyttöoikeuden haltijalle.
• Kouvolan kaupungin liikuntatoimiston lomake ohjatusta säännöllisestä harjoitus/valmennustoiminnasta, jonka seura liittää kaupungin toimintaavustushakemukseen ja joka vaikuttaa suoraan avustusten määrään. Toimitetaan sihteerille 15. helmikuuta mennessä.
• Piirinsarjoihin ilmoittautumislomake, jonka mukaan seura saa tiedot piirisarjoihin ilmoittautuneista joukkueista. Ilmoittautumispäivämäärään mennessä tieto sihteerille.
• Susien joukkuetietolomake, jonka mukaan ilmoitetaan tiedot piirin yhteystietorekisteriin.
• Pelaajaluettelo (voi olla myös oma Excel- tai Word-taulukko), jonka mukaan pidetään seuran jäsenluetteloa.

Kaikki Pelaa -pelisääntölomakkeet, joita saa mm. internetistä osoitteesta www.nuorisuomi.fi , palautetaan 15. huhtikuuta mennessä sihteerille

Muut lomakkeet joukkueen toiminnassa

• Pelaajaluettelo, joka toimitetaan piirin toimistoon ennen sarjapelien alkua D12 ja nuoremmat. Löytyy www.sudet.fi/materiaalipankki.
• Virallinen ottelupöytäkirja, joita voi ostaa piirin toimistosta, tarvitaan C ikäluokasta lähtien. D- ikäluokalle ja nuoremmille riittää piirin sivuilta tulostettava ottelupöytäkirja. Ottelupöytäkirjan toimittaa peliin kotijoukkue ja pöytäkirjaan merkitään päivä, sarja, koti- ja vierasjoukkueiden nimet, paikkakunta ja kenttä, ottelunumero ja liitetään pelaajaluettelo.

Kotijoukkue antaa täyttämänsä virallisen ottelupöytäkirjan vierasjoukkueelle pelaajaluettelon kirjoittamista varten hyvissä ajoin ennen ottelun alkua. Ottelupöytäkirja annetaan ennen ottelun alkua tuomarille. D13 - ikäluokassa ja nuoremmissa koti- ja vierasjoukkue liittävät ottelupöytäkirjaan erillisen pelaajaluettelon.

Joukkueiden toimihenkilöiden tehtävät

Joukkueenjohtaja johtaa joukkuetta

- Kilpaileminen (sarjatoiminta, harjoitusottelut, turnaukset)                                                    - Jokainen joukkue päättää osallistumisestaan piirisarjaan ja erilaisiin turnauksiin yhdessä taustaryhmän kanssa. Sudet jalkapallojaosto maksaa joukkueiden osallistumisen piirisarjaan sekä huolehtii pyydettäessä ilmoittautumisesta, mikäli joukkueenjohtaja ei sitä itse tee. Tällöin joukkueenjohtajan on otettava ajoissa yhteyttä jalkapallojaoston sihteeriin. Jalkapallojaoston sihteeri ilmoittaa piirisarjan Sarkolassa pelattavista peleistä kaupungin kenttävarauksista vastaaville. Erilaisiin turnauksiin ilmoittautumisesta, osallistumisesta sekä maksuista joukkueet huolehtivat itse.                                                                                                                 - Toimintasuunnitelma, toimintasuunnitelma
- Ylläpitää kalenteria: ottelut, harjoitus, lomat                                                                        - huolehtii joukkueen käytännön asioista: otteluiden, leirien ja turnausten järjestäminen, tiedottaminen jne. Otteluilmoitukset vastustajille, tuomareille. Jaoston sihteeri varaa kentät.
- tukee kaikissa tilanteissa joukkueen valmentajia heidän työssään varsinkin yhteydenpidossa pelaajien vanhempiin. Tämä asia korostuu nuorten valmennettavien kohdalla. Valmentajan ja joukkueenjohtajan yhteistyön tulee perustua keskusteluilla luotuun keskinäiseen luottamukseen.                                                                                                                   - toimii joukkueen yhteyshenkilönä seuraan ja tavittaessa piiriin
- pitää yllä joukkueen pelaajaluetteloa ja päivittää sitä seuraan
- tekee yhteistyötä muiden toimihenkilöiden kanssa
- allekirjoittaa joukkueen viralliset paperit, edustusoikeustodistuksen allekirjoittaa jalkapallojaoston puheenjohtaja tai sihteeri
- kartoittaa ja suorittaa joukkueen tarvehankinnat
- järjestää vanhempien kokouksen vähintään 2 kertaa vuodessa
- sopii yhdessä vanhempien kanssa varainhankinnasta
- päättää joukkueen harjoituspeleistä yhdessä valmentajan kanssa
- toimii omissa turnauksissa turnauksen johtajana
- huolehtii siitä, että jokaisella pelaajalla on voimassaoleva pelaajalisenssi ja vakuutus
- toimittaa ns. pakolliset lomakkeet Susien sihteerille määräaikoihin mennessä
- osallistuu jalkapallojaostonkokouksiin ja muihin seuran järjestämiin tiedotustilaisuuksiin
- huolehtii ikäluokalle asetettujen velvoitteiden toimeenpanosta
- huolehtii harjoitusvuorotoiveiden ilmoittamisesta jaoston sihteerille yhdessä valmentajan kanssa

Muista, että joukkueen lähellä olevista ihmisistä saattaa löytyä ennalta arvaamattomia voimavaroja. Kartoita vanhempien halukkuus toimia joukkueen hyväksi, delegoi! Mitä useampi ihminen kokee oman panoksensa joukkueen eteen merkittäväksi sitä paremmin hommat luistavat! Usein esim. rahastonhoitaja on eri henkilö kuin joukkueenjohtaja. Siispä muista: delegoi tehtäviä!

I valmentaja valmentaa joukkuetta

Vastuuvalmentajat ovat oman joukkueensa urheilullisen toiminnan johtajia, jotka vastaavat joukkueen valmennustoiminnasta. Yhdessä valmentajat vastaavat harjoitusten vetämisestä ja ohjaamisesta.  Valmentajat ohjaavat ja johtavat turnaus- ja piirisarjapelit.                              - laatii valmennuksen kausisuunnitelmat ja -analyysit tarvittaessa muiden valmentajien avustuksella                                                                                                                       - suunnittelee joukkueen harjoitukset
- peluuttaa kaikkia alle 12-vuotiaita pelaajia tasapuolisesti
- päättää yhdessä joukkueenjohtajan kanssa joukkueen peleistä sarjapelien ulkopuolella
- tekee yhteistyötä muiden toimihenkilöiden kanssa
- joukkueen valmennuksen lisäksi huolehtii 
yksilövalmennuksesta (anna ohjeet)                                           
- toimia esimerkkinä pelaajille (käyttäytyminen, pukeutuminen jne.)

II ja III valmentaja auttavat valmennuksessa

- tekevät yhteistyötä I valmentajan ja muiden toimihenkilöiden kanssa
- avustavat valmentajaa harjoituksissa ja otteluissa
- toimivat valmentajan sijaisena, mikäli valmentaja on estynyt

Rahastonhoitaja hoitaa rahakirstua

- saa pankkiavaimet kun joukkueelle seuran nimissä on avattu tai siirretty pankkitili. Ensin on hankittava itselle tilin käyttöoikeus (vaatii johtokunnan päätöksen, tiedot johtokunnalle). Tiliote tulee pankista joukkueen nimeämälle rahastonhoitajalle.                                                        - tehdä joukkueenjohtajan ja valmentajan kanssa arvio toimintakauden tuloista ja menoista.   
  esittelee ja hyväksyttää budjetin yhdessä joukkueenjohtajan tekemän toiminta-
  suunnitelman kanssa jalkapallojaostolle. Edustusjoukkueen rahastonhoitaja esittelee ja 
  hyväksyttää budjetin johtokunnallla.
- maksaa kuitteja vastaan joukkueenjohtajan, valmentajan, rahastonhoitajan itsensä tai jonkun muun käteisellä maksamat joukkueen kulut maksajan pankkitilille.                              - sopia / määrätä joukkueen kauden toimintaa sekä erillisiä turnauksia varten pelaajilta perittävän maksun suuruus yhdessä joukkueenjohtajan ja tukiryhmän kanssa. Ohjeistaa niiden maksaminen ja valvoa maksujen maksamista. Maksaa turnauksen ilmoittautumis- ja muut osallistumismaksut järjestäjän pankkitilille.                                                                            - kerätä pelaajilta seuralta tilattujen tuotteiden maksut ja tilittää ne könttänä seuran tilille.
  Näin säästytään yksittäisiltä palvelumaksuilta
- tehdä joukkueen vanhemmille tilitys tuloista ja menoista kauden aikana. Tilityksestä on hyvä käydä ilmi mihin rahaa on mennyt ja mistä on tullut kauden aikana rahaa, jotta vältytään kaikilta mahdollisilta epäselvyyksiltä raha-asioissa.                                                               - toimittaa tiliotteet ja kuitit tilin tapahtumista seuran rahastonhoitajalle erillisen ohjeen mukaisesti ja tiedottaa joukkueenjohtajaa tilitapahtumista

Huomioikaa kulukorvausten maksamisessa:
- enimmäismäärät matkakustannusten ja päivärahojen verottomiin korvauksiin
- matkalaskun asiallinen teko: päivä, matkan kuvaus mistä–mihin, kilometrit, päiväys ja allekirjoitus, päivärahoissa matkan kohde ja tarkoitus sekä alkamis- ja päättymisaika
- verottajalle tehtävä ilmoitus verottomien palkkioiden ja korvausten maksamisesta, linkki lomakkeeseen www.vero.fi/lomakkeet/
- työnantajan velvollisuudet, jos em. määrät ylitetään (lakisääteiset vakuutukset, ennakonpidätys ym.)

Huoltaja huoltaa joukkuetta

- pitämällä huolta joukkueen varusteista ja täydentämällä varustepuutteita joukkueenjohtajan suostumuksella
- huolehtimalla, että varusteet ovat harjoitus- tai pelipaikalla ajallaan
- huolehtimalla, että pelaajilla on asianmukaiset peliasut ja varusteet                                       - huolehtii juomista otteluissa ja harjoituksissa                                                                      - huolehtii ensiavusta                                                                                                          - avustaa tarvittaessa valmennuksessa

Vanhemmat tukevat joukkuetta

- kannustamalla joukkuetta otteluissa
- osallistumalla joukkueen varainhankintaan ja kustannuksiin
- kuljettamalla lapsia harjoituksiin ja pelipaikoille
- toimimalla joukkueen toimihenkilöinä tarvittaessa
- osallistumalla vanhempainkokouksiin ja tarkastamalla joukkueen tilit vuosittain

Pelaajien tehtävät

- toimia valmentajan antamien ohjeiden ja käskyjen mukaisesti
- olla paikalla harjoituksissa ja peleissä sovittuina aikoina
- täyttää pelaajana oma paikkansa joukkueessa
- nauttia jalkapalloilusta ja kasvaa joukkueen mukana

Kapteenin tehtävät

- edesauttaa toiminnallaan ja esimerkilllään joukkuehenkeä ja yhteenkuuluvuutta.
- toimii henkisenä johtajana kentällä
- tsemppaa ja ohjaa tarvittaessa muita pelaajia
- olla yhteyshenkilönä pelaajien ja valmentajien välillä
- toimia joukkueen edustajana mahdollisissa edustustehtävissä
- toimia ottelutilanteissa joukkueen edustajana keskusteluissa erotuomareiden kanssa
- joukkueet voivat tapauskohtaisesti sopia myös muita tehtäviä kuten alkuveryttelyn ohjaaminen, yhteisten tilaisuuksien järjestäminen ja muiden vastuullisten tehtävien hoitaminen.

 
 © 2008 Sudet SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu