|
VANHEMPIEN HUONEENTAULU
MUISTITAULU kortteli- ja nappulajalkapalloilijan vanhemmille
- Muistan, että lapseni hakee jalkapallosta hauskoja onnistumisen elämyksiä.
- Ymmärrän kuitenkin että myös epäonnistumiset kuuluvat otteluihin ja harjoituksiin.
- Muistan antaa kaikissa tilanteissa lapselleni rehtiä, myönteistä kannustusta.
- Muistan, että reilu voitto tai edes voitto yleensäkään ei ole harrastuksen ja pelin pääasia.
- Arvostan sitä, että joku vapaaehtoisesti käyttää ohjaajana aikaansa minunkin lapseni hyväksi ja annan hänelle työrauhan.
- Ymmärrän, että erotuomarin tehtävä ei ole helppo ja annan sitä suorittavan hoitaa oman osuutensa.
- Muistan, että myös vastustajan pelaajat hakevat ensiaskeleitaan jalkapallossa ja tarvitsevat kannustusta.
- Tarkistan säännöllisesti että lapseni varusteet, kuten kengät, säärisuojat ja pallo - ovat miellyttävyyden ja turvallisuudenkin vuoksi kunnossa.
- Järjestän lapseni vakuutusturvan vastaamaan peleistä ja harjoituksista sekä hoidan sovitut joukkueasiat moitteitta.
- Autan mahdollisuuksieni mukaan ohjaajaa lapseni peli- ja harjoitusmatkojen kuljetuksissa.
- Pyrin ohjaamaan lastani myös terveisiin ruokailutottumuksiin ja otan huomioon pelit ja harjoitukset ruokailua suunnitellessani.
- Olen omalla esimerkilläni mallina ohjatessani lastani käytöstavoissa.
- Jaksan olla kiinnostunut ja innostunut lapseni uudesta harrastuksesta - jaksan kuunnella kolmannenkin kerran kuinka hienon laukauksen lapseni sai harjoituksissa onnistumaan...
|
|